Haapakosken ruukki

Vuonna 1842 perustettu järvimalmiruukki on mittaamattoman arvokas kulttuuriympäristö.

Ruukki

Haapakosken Järvimalmiruukki edustaa 1800-luvun rouheaa ruukkialuetta aidoimmillaan.

Vanha teollisuusalue on ollut suljettu tehdasympäristö. Konepajan toiminta loppui 2011 ja omistus siirtyi Pauli. K. Väänäselle. Ruukin historiaan ja sen erikoislaatuisuuteen ihastuneet nykyisen omistajaperheen jäsenet Jari Väänänen ja Jaana Ruotsalainen asuvat ruukilla kunnostaen pihapiiriä ja rakennuksia, ja aluetta avataan vähitellen yleisölle.

Paikka on ainutlaatuinen, oikea teollisuushistorian aarreaitta, sillä tehdashallissa ovat koneet ja laitteet tallella ja työmiesten arki on aistittavissa.  Karu raudantuoksuinen valimo ja konepaja laitteineen pysäyttää. Suojellussa ruukkimiljöössä näkyvät hyvin teollisuushistorian kerrokset.

Vanha tehdasalue sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Suonenjoen ja Pieksämäen rajalla.

Tiedustelut ja varaukset Jari Väänänen  0400 282906

Kierrokset

Tehdasmiljöö on mielenkiintoinen tutustumiskohde erityisesti kulttuurihistoriasta ja teollisuusperinteestä kiinnostuneille.

Opastuskierros ryhmille
10,00 € henkilö, vähintään 7 henkilöä ryhmä / kesto 1 -1,5 tuntia.

Kierroksen aikana tutustumme tehdasalueen vanhoihin rakennuksiin oppaan johdolla. Teemme kurkistuksen Haapakosken ruukin vaiherikkaaseen historiaan ja ruukkilaisten elämään menneinä aikoina.

Tilauksesta kierroksen yhteyteen varattavissa kahvitus
Kahvi ja leivonnainen 5 e/henkilö.

Historia

Vuonna 1841 kapteeni Johan Fredrik Molander anoi lupaa perustaa ruukin Haapakoskelle. Molanderin kumppanina ruukin perustamisessa toimi kamarineuvos Johan Reinhold Holmberg. 11.toukokuuta v 1842 senaatti myönsi Keisari Nikolai ensimmäisen armollisella suostumuksella kapteeni Molanderille luvan ruukin perustamiselle. Vuonna 1843 ruukin kolmanneksi osakkaaksi tuli Johan Ernst August Boije.

Hieman myöhemmin kapteeni Molander jättäytyi pois ruukin toiminnasta.Holmbergin tehtyä vararikon, ruukki ja siihen kuuluvat maatilat myytiin Pietarilaiselle kauppiaalle, joka jo samana syksynä (1857) myi ruukin Pietarilaiselle liikemiehelle Nikolai Putiloville. Hän oli yksi Venäjän laajan rautatieverkoston kiskojen, vetureiden ja vaunujen päävalmistaja ja omisti Suomessa 1860- ja 1870- luvuilla Huutokosken, Haapakosken ja Oravin. Nämä Ruukit valmistivat raaka-ainetta Pietarissa sijaitsevien rauta- ja teräsvalimoiden tarpeisiin. Putilovin aikana 1870-luvulla ruukki tuotti sulaimia, joista valssattiin Putilovin Pietarin (KIROVIN TEHTAAT) tehtailla ratakiskoja.

Kirovin tehdas

Putilov toi aikoinaan Haapakoskelle hienoa väkeä Pietarin hovista joille oli eksoottista vaihtelua kesäpäivät Savon erämaassa.

Ensimmäinen masuuni rikkoutui ja aiheutti suuren tulipalon elokuussa 1859. Tilalle rakennettiin harmaakivestä ranskalaistyyppinen masuuni, joita Suomessa on jäljellä vain kaksi.

Järviraudan tultua kannattamattomaksi Haapakoskella siirryttiin valimo- ja konepajatoimintaan. Turun ja Helsingin alla kulkee Haapakosken valimon viemäriputkia. Sota-aikana valmistettiin kranaatteja ja sotien jälkeen muunmuassa koneita teollisuutta varten(sotakorvaustuotteita) ja isoja venttiileitä.

Kuvaajille

Haapakosken ruukki kuvausmiljöönä

Ikuista tärkeät hetkesi historiallisessa maisemassa! Meiltä löydät loistavan kuvausmiljöön elämäsi juhliin tai vaikka tuotteesi promokuvauksiin. Monipuolisesta ympäristöstä löydät vaihtelevia maisemia aina karusta valimosta vanhan ajan tunnelmalliseen pihapiiriin.

Kuvauspaikkavuokra: sisätilat ja Ruukin pihapiiri 55e/tunti.

Karu ja rosoinen valimo esimerkiksi  toimii hienona kontrastina rakkaudentäyteiselle päivälle.

Etsitkö erikoista kuvauspaikkaa? Vuokraa ruukilta kuvausmiljöö ja tule oman kuvaajasi kanssa tallentamaan ikimuistoinen päiväsi. Tiedustelut sekä kuvauspaikka- ja aikavaraukset Jari Väänänen 0400 282906.

Hääkuva Ruukissa Studio Sariikka / Riikka Kinnunen

Kuvia